Juhannusaatto

Juhannusaatto on suomalaisten keskikesän juhlan odotetuin huipennus, jota vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana tai siihen osuvana perjantaina. Silloin Suomi hiljenee ja ihmiset suuntaavat joukolla kesämökeille, vesistöjen äärelle ja luonnon helmaan nauttimaan yöttömästä yöstä.

Keskikesän juhlalla on syvät juuret esikristillisessä ajanlaskussa. Ennen kristinuskon tuloa Suomessa vietettiin Ukon juhlaa sään, ukkosen ja sadon jumalan kunniaksi hedelmällisyyden ja hyvän satokauden varmistamiseksi. Keskiajalla katolinen kirkko yhdisti juhlan Johannes Kastajan syntymäpäivään, josta kehittyi myös nykyinen suomenkielinen nimi juhannus.

Aina vuoteen 1954 saakka juhannusta vietettiin kiinteänä päivänä 24. kesäkuuta ja aattoa 23. kesäkuuta. Vuonna 1955 voimaan tulleen kalenteriuudistuksen myötä juhannusaatto siirrettiin viikonlopulle edeltävään perjantaihin ja juhannuspäivä lauantaihin, jotta juhla ei rikkoisi yhtenäistä työviikkoa.

Juhannusaaton perinteisiin kuuluvat tiiviisti saunominen tuoreine tuoksuvine vastoineen, mökkeily, koivunoksilla koristellut kuistit sekä iloiset juhannustanssit. Illan hämärtyessä – tai pohjoisessa yöttömän yön loisteessa – rannoilla sytytetään juhannuskokkoja. Liputuksessa noudatetaan poikkeuksellista aikataulua: Suomen lippu nostetaan salkoon aattoiltana klo 18.00 ja sen annetaan liehua läpi yön aina juhannuspäivän iltaan klo 21.00 asti. Lisäksi perinteiset juhannustaiat, kuten seitsemän eri kukan kerääminen tyynyn alle tulevan puolison näkemiseksi, elävät edelleen vahvoina.